Siirry sisältöön
  • Julkaistu
    22.5.2015 
  • Viety eteenpäin
    18.8.2015 
  • Vastaus annettu
    22.10.2018 

skeittipuisto graffiteille

22.5.2015 klo 10.39 @sassa_

Eikö olisi hienoa, jos saisi maalata luvan kanssa. Minun mielestäni olisi hienoa, jos tänne Hollolaan saataisiin oma skeittipuisto, jonne pystyisi samalla spray-maalata oman logon tai muita kuvia. Ehdotan asiaa, koska usein saa kuulla aikuisilta, miten paljon heitä harmittaa kun rakennuksia sotketaan. Minusta nuorilta ei kuitenkaa saa viedä mahdollisuutta näyttää taitojaan. Siksi ehdotan, että Hollolaan rakennettaisiin skeittipuisto, jossa nuoret pääsevät kokoontumaan ja pitämään hauskaa. Siellä voisi olla ympäri puistoa esim. vanerilevyjä pystyssä, johon nuoret voivat (itse hankkimillaan maaleilla) maalailla luvan kanssa. Kunnan tarvitsisi kylläkin rakennuttaa varasto, penkkejä ja pöytiä puistoon sekä huolehtia kunnossapidosta. 

Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Vastaus annettu".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 18.8.2015
    Skeittipuiston osalta tekninen lautakunta on tehnyt päätöksen kevään kokouksessa ja tämä voisi toimia hyvänä lisänä tulevaan projektiin:

    "73 § Hollolan kuntakeskuksen rullalautailupaikka

    HOL 213/2015

    Hollolan kunnan ylläpitämä rullalautailupaikka ns. skeittialue sijaitsee Terveystiellä. Skeittialue on eri-ikäisten lajin harrastajien käytössä. Kunta on uusinut rakenteet skeittipaikalle vuonna 2011.

    Nykyisen skeittialueen sijainti on haasteellinen syrjäisen sijainnin vuoksi, mikä lisää huomattavasti ilkivaltaa sekä muita yleistä viihtyvyyttä ja turvallisuutta haittaavia tekijöitä. Tämän johdosta on ollut syytä pohtia alueen sijoittamista eri paikkaan. Nykyinen skeittialue on epäsiisti ja skeittipaikan rakenteet vaatisivat perusteellista kunnostusta lähivuosien aikana.

    Skeittialueen sijoituspaikka asettaa omat haasteensa. Paikka pitää olla harrastajien helposti saavutettavissa ja toiminta ei saa aiheuttaa meluhaittoja lähialueen asukkaille.

    Asian on valmistellut liikuntavastaava Antti Anttonen puh. 044 780 1293, etunimi.suku-nimi@hollola.fi.

    Liite: Ehdotus uudesta rullalautailualueesta

    Esitys: Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta

    - päättää luopua vuoden 2015 jälkeen nykyisen rullalautailualueen ylläpidosta.
    - hyväksyy ehdotuksen uudesta rullalautailualueesta.
    - esittää teknisen toimialan vuoden 2016 talousarvioon määrärahavarauksen uuden rullalau-tailualueen suunnitteluun ja rakentamiseen.

    Päätös: Tekninen lautakunta: Esitys hyväksyttiin.

    Täytäntöönpano:
    teknisen lautakunnan oikaisuvaatimusohjeet
    Ote tiedoksi: valmistelija, kiinteistötyönjohtaja, kuntatekniikan päällikkö

    Pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaa

    Hollola 24.6.2015

    Virpi Hurri, toimistosihteeri
    Hollolan kunnan kirjaamo"

  • VASTAUS 22.10.2018

Kommentit (0)

Kirjoita idea