Siirry sisältöön
  • Julkaistu
    12.8.2018 
  • Viety eteenpäin
    28.8.2018 
  • Vastaus annettu
    30.10.2018 

Tyttöjen ja poikien liikuntatunnit säilytettävä poikkeukset huomioiden

12.8.2018 klo 12.23 @OikeallaAsialla

Nyt kun muodissa on sukupuolten häivyttäminen niin on ylemmällä taholla jo vaadittu että peruskouluista pitäisi lopettaa tyttöjen ja poikien erilliset liikuntatunnit ja yhdistää sekaryhmiksi. 

Ehdotankin että liikuntatuntien jaottelu olisi ikäluokkakohtaista, että toteutettaisiin oppilaille kysely että haluavatko he että heidän vuosiluokallansa on erikseen tyttöjen ja poikien liikunta vai niin että kaikki ovat samassa. Kuitenkin niin että halutessaan että jos joku tyttö tai poika haluaa osallistua toisen ryhmän tunneille niin sen on oltava myös mahdollista.

Perustelut:
Tytöt ja pojat haluavat yleensä pelata eri lajeja. On huomattavasti parempi että kummassakin ryhmässä pelataan sellaista lajia tunneilla mistä edes enemmistö tykkää ja saadaan koululaiset liikkumaan kuin se että pelataan jotain kirjaimellisesti paskaa lajia ja puolet seisoskelee kädet taskussa eikä tee mitään, vaikka jonkun profossorin haave sukupuolineutraalista liikuntatunnista toteutuukin. 
Lisäksi toteutetuissa oppilaskyselyissä oppilaat ovat olleet sitä mieltä että ryhmät erikseen.


Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Vastaus annettu".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 28.8.2018

    Koko Suomi /Herttaliisa Tuure, Martti Rasa

  • 25.9.2018

    Viety eteenpäin: Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta

  • VASTAUS 30.10.2018

    Peruskoulujen liikunnanopetusta, kuten muidenkin oppiaineiden opetusta, ohjeistetaan maassamme asiakirjalla nimeltä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014). Sen mukaan liikunnan opetuksen tehtävänä on parantaa kaikkien oppilaiden hyvinvointia tukemalla heidän fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyään sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon. Opetussuunnitelma ei tähtää missään oppiaineessa sukupuolineutraaliin opetukseen, koska sukupuolineutraali opetus on sillä tavalla sukupuolisokeaa, että se ei valitettavasti ota huomioon sukupuolta, sukupuoleen liittyviä kaavamaisia käsityksiä ja niiden vaikutuksia eri tilanteissa. Sen sijaan koulussa annettavan opetuksen pitää opetussuunnitelman mukaan olla nykyään sukupuolitietoista. Tällainen opetus arvostaa jokaista lasta ja nuorta omana ainutkertaisena yksilönään ja siinä sukupuolessa, jonka hän kokee omakseen.Sukupuolitietoinen opetus käsittelee esimerkiksi sukupuolen moninaisuutta eli sitä, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi, ja pyrkii havaitsemaan, kyseenalaistamaan ja purkamaan sukupuoliin liittyviä ennakkoluuloja.

    Lähtökohtaisesti se, että peruskoululaiset saavat liikunnanopetusta monessa koulussa edelleen tyttöjen ja poikien omissa erillisryhmissä, ei lisää kaikkien lasten ja nuorten henkistä hyvinvointia, vaikka juuri tämän pitäisi olla yksi liikunta-oppianeen tehtävä. Tyttöjen ja poikien omat liikuntaryhmät vahvistavat virheellisesti sitä käsitystä, että koululaiset ovat sukupuoleltaan vain tyttöjä tai poikia ja että heidän liikunnallinen kiinnostuksensa tai osaamisensa riippuu suoraan sukupuolesta. Tämä saattaa tuntua hyvin ahdistavalta esimerkiksi muunsukupuolisista oppilaista, joilla on kokemus itsestä sekä tyttönä että poikana tai näiden rajalla, välillä tai ulkopuolella. Jotkut muunsukupuoliset mieltävät itsensä sukupuolettomiksi tai sukupuoleltaan määrittelemättömiksi, ja silloin oletetun sukupuolen mukaiselle liikuntatunnille osallistuminen voi olla väkinäistä.

    Muunsukupuolisten lisäksi kouluissa on translapsia tai –nuoria, jotka kokevat virallisen sukupuolensa itselleen vääräksi. Virallisesti syntymän jälkeen sairaalassa pojaksi määritetty lapsi saattaa kokea itsensä tytöksi ja ilmaista vaikkapa vaatetuksellaan, hiustyylillään ja meikkauksellaan olevansa tyttö. Tytöksi syntymän jälkeen virallisesti määritetty lapsi saattaa puolestaan kokea olevansa poika. Heidän henkinen hyvinvointinsa kärsii tavallisesti silloin, jos heidän on pakko mennä virallisen sukupuolensa mukaiselle liikuntatunnille ja pukuhuonetiloihin vastoin omaa sukupuolikokemustaan.

    Tutkimusten mukaan tyttöjen ja poikien erillisryhmäopetuksessa saattaa käydä helposti myös niin, että tytöille ja pojille opetetaan helposti hieman eri asioita ja eri menetelmillä, vaikka liikunnan opetussuunnitelma on kaikille peruskoululaisille sama sukupuolesta riippumatta. Joskus opettajat saattavat myös odottaa koko opetusryhmältä eri asioita sen mukaan, opettavatko he tyttöjen vai poikien liikuntaryhmää. On kiinnostavaa miettiä, miksi lasten ja nuorten sukupuoli ratkaisi sen, mistä liikuntataidoista tai liikuntamuodoista he pitävät ja missä ovat erityisen hyviä. Yleensä on kyse siitä, että lasta on vauvaiästä saakka kotona, päiväkodissa ja koulussa ohjattu melko vaivihkaakin eri asioiden pariin sellaisen uskomuksen pohjalta, että sukupuoli ratkaisee lapsen kiinnostuksen kohteet tai taitavuuden. Tällöin päädytään ajattelemaan, että kaikki tytöt pitävät vaaleanpunaisesta, nukeista, eläimistä, musiikista ja tanssista ja että kaikki pojat pitävät sinisestä, leluautoista, liikunnasta, mailoista ja joukkuelajeista. Jos lasten ja nuorten virallinen tai ympäristön olettama sukupuoli ohjaa vuosikaudet sitä, mitä harrastuksia lapsille tarjotaan tai mitä harrastusvälineitä lapsella on mahdollista vapaa-ajallaan käyttää, hänen ei ole helppo päästä kokeilemaan itseään oikeasti kiinnostavia asioita ja päästä kehittämään niissä taitojaan. Jos oletamme, että pojat eivät ole rytmitajuisia eivätkä notkeita eivätkä he osaa tanssia, poikien on melko vaikea päästä kehittämään tanssitaitoaan tai edes saada tilaisuutta selvittää, olisiko tanssi heidän juttunsa. Toisaalta tyttöjen on vaikea tulla vaikkapa hyviksi jäällä liikkujiksi tai mailan tai pallon käsittelijöiksi, jos heidän kanssaan toimivat aikuiset ajattelevat, että tytöt eivät pysy liukkailla pinnoilla pystyssä, eivät halua ottaa jäähän kaatumisesta tai muista luistelijoista johtuvia ja joskus kivuliaitakin kaatumisia ja kontakteja vastaan.

    Onkohan mikään liikuntamuoto itsessään ’kirjaimellisesti paska’? Vai voisiko olla, että se ei tunnu kivalta niistä lapsista ja nuorista, joilla ei syystä tai toisesta ole ollut mahdollisuutta sitä pienestä saakka kokeilla ja harjoitella – esimerkiksi siksi, että on ajateltu, että sukupuolensa takia lapsia ei kyseistä liikuntamuotoa halua tai pysty oppimaan?Vai voisiko olla, että vaikka itse liikuntamuoto sytyttäisikin, niin tapa, jolla sitä opetetaan, ei sytytä? Ja voisivatko koulujen liikuntatunnit olla niitä paikkoja, joissa kaikki lapset ja nuoret pääsisivät oppimaan sellaisia liikuntamuotoja ja liikuntataitoja, joihin heillä ei aikaisemmin ole ollut mahdollista tutustua? Ehkäpä kiinnostus syttyy, kun liikuntamuotoa tai jotakin liikuntataitoa saa opetella yhdessä riippumatta siitä, mitä sukupuolta sattuu olemaan ja yhdessä liikuntaa opettavan opettajan kanssa keskustellen, millaisilla tavoilla oppiminen tuntuisi mukavimmalta. Ja kun kiinnostus syttyy, herää myös halu kokeilla uudestaan ja uudestaan ja taidot väkisinkin paranevat. Kun on kiinnostusta ja taitoa, voi olla jo aika vaikeaa jäädä seisoksimaan kädet taskussa. Mukavaa liikunnallista syksyä ja liikunnallisia elämyksiä myös sellaisten liikuntamuotojen parissa, jotka tähän saakka ovat tuntuneet vieraammilta!

    Marja Kokkonen

    Yliopistonlehtori / Senior lecturer

    Liikuntatieteellinen tiedekunta

    Jyväskylän yliopisto

Kommentit (7)

  • Meillä oli niin että oli yläasteella tyttöjen ja poikien liikunnat erikseen. Poikien liikunnalla 80% tunneista oli salibandyä kun lähes kaikki sitä halusivat pelata ja pelit olivat aina hyvät, näin jälkeenpäin ikävä niitä hyviä pelihetkiä. Tytöt taas vihasivat salibandyä ja pelasivat omalla liikuntatunnillaan jotain muuta ja meillä oli niin että jos joku halusi mennä toisen ryhmän liikuntatunnille välillä niin se onnistui kyllä.

    Sanon suoraan että meidän ikäluokalla ei olisi ainakaan yhteisryhmästä tullut yhtään mitään vaikka oli suhteellisen urheilullista porukkaa.
  • Jos neutraaliutta kaivataan niin miksi tytöt ja pojat ovat sitten eri pukuhuoneissa? Eikö ne voisi laittaa myös samaan.
  • @ateS Mitäs sitten kun on samassa pukuhuoneessa vaikka nyt ysiluokkalaiset tytöt ja pojat. Muista ulkonäköpaineet, ne pahenevat vain.
    • 17.8.2018 klo 9.38 @Moderaattori_Riina moderoi sisältöä: Kommenttia moderoitu asiallisemmaksi.
  • Olisin itse tykännyt pelata joukkuepelejä ylä-asteella jonkun kurjan ''naisille sopivamman'' jumppatunnin sijaan. Koululiikunnassa ei ole kyse suorituksesta tai voittamisesta vaan yleisterveydestä, joten minusta sukupuolineutraalit liikuntatunnit olisivat ihan kivoja.
  • @Satu luitko edes ideaa? siinä sanotaan: "Kuitenkin niin että halutessaan että jos joku tyttö tai poika haluaa osallistua toisen ryhmän tunneille niin sen on oltava myös mahdollista."

    Eli tyttö saa osallistua poikien ryhmään tai toisinpäin, mutta lähtökohtaisesti erikseen ollaan.
  • Jos kerran halutessaan voi osallistua kummalle tunnille tahansa, miksi pitää olla erikseen "tyttöjen" ja "poikien" tunnit? Meillä valinnaisessa liikunnassa sai valita joka kerta 3-4 lajista mieleisensä ilman mitään esioletuksia siitä, mistä sukupuolensa perusteella pitää - hyvin toimi. Tytöillä pojilla on sitä paitsi muutenkin samat tavoitteet opetussuunnitelmassa, ja niihin kuuluu monipuolinen eri lajeihin tutustuminen, joten sitä sählyä ei voi pelata joka tunti.
  • @tepa opetussuunnitelma onkin perseestä, tärkeämpää olisi että saadaan lapset liikkumaan tosissaan kuin että väkisin vängätään jossain urheilukentällä aitajuoksua.

Kommentoi

Kirjoita idea