Siirry sisältöön
  • Julkaistu
    17.1.2019 
  • Viety eteenpäin
    2.2.2019 
  • Vastaus annettu
    6.2.2019 
askartelukerhosta kuva

Alakoululaisille tietoa harrastusmahdollisuuksista

17.1.2019 klo 23.20 @krista_pupu

Ideani on lähtenyt liikkeelle siitä, kun eräs pieni toka luokkalainen joutui lopettamaan rakaan keppihevos harrastuksensa koulussa tapahtuvan ilkkumisen ja harrastukselle nauramisen seurauksena. Jos lapsille jo ala-asteelta saakka totutettaisiin siihen että kaikki harrastukset ovat yhtä hyviä ja samanarvoisia, uskon että lasten olisi helmpompi harrastaa sitä mikä tuntuu hyvältä jos heille olisi näytetty jo aikuisten toimesta että MIKÄÄN harrastus EI OLE nolo. Ei baletti, sumba, käsityökerho, sulkapallo eikä kepparikerho. Kaikkien ei tarvitse harrastaa jalkapalloa tai edes liikuntaa ollakseen suosittuja, harrastukset eivät määritä meitä ihmisinä, ja se tulisi näyttää näille meidän pienille tulevaisuuden toivoillemme. Ideani pystyisi toteuttamaan siis neuvomalla esim. luokanopettajaa/ jonkun harrastujärjestön edustajaa puhumaan lapsille. Tämäkään teko ei ole suuri tai vie kovin montaa työtuntia, mutta on varmasti arvokasta toimintaa jo lasten tulevaisuuden ja minä- kuvan rakentamisen kannalta.


Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Vastaus annettu".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 2.2.2019

    Koko Suomi / Martti Rasa

  • VASTAUS 6.2.2019

    Moi ja kiitos erinomaisesta ideastasi!

    Olet oikeassa siinä, että harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten (ja toki aikuistenkin) elämää. Mikään harrastus ei tietenkään ole nolo, ja kaikilla pitää olla mahdollisuus harrastaa ilman, että harrastuksista kiusataan. Valitettavasti harrastuksissa kiusaaminen on liian yleistä, ja tähän puuttumiseen pohditaan koko ajan keinoja.

    Koulun merkitys harrastamisessa on aihe, joka herättää paljon keskustelua. Kouluilla sinänsä on valta päättää, millaisen roolin he ottavat harrastustoiminnan tukemisessa. Harrastuksia on monenlaisia: osan järjestävät kunnat, järjestöt ja seurat tai yritykset, osa on täysin omatoimista ja niin edelleen. Mikäli toivoo, että koulu olisi aktiivisempi harrastustoiminnan tukemisessa, voi koulun opettajille tai rehtorille ehdottaa tätä, tai pyytää seuroja olemaan aktiivisempi asiassa.

    Lasten ja nuorten harrastustoiminta on noussut suureksi keskustelunaiheeksi koko maassa, ovathan harrastukset osa merkityksellistä elämää ja tärkeä osa ihmisten arkea. Yksi tapa edesauttaa harrastamista on kehitteillä oleva harrastuspassi. Harrastuspassi on kaikille yläkoululaisille suunnattu sovellus, joka auttaa löytämään mieluisan harrastuksen. Harrastuspassin tavoitteena on lisätä nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia löytää oma mieleinen harrastus ja harrastaa yhdessä kavereiden kanssa.

    Lisätietoja harrastuspassista löytyy esimerkiksi täällä: https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ylakoululaisten-puhelimiin-tulossa-harrastuspassi

    Ystävällisesti,

    Martti / nuortenideat.fi-yhteyshenkilö

Kirjoita idea