• Julkaistu
    21.9.2015 
  • Viety eteenpäin
    20.1.2016 
  • Vastaus annettu
    6.4.2016 

Ensi vuoden Nippori ^-^

21.9.2015 klo 8.52

Haluaisimme ensi vuoden Nipporiin teemaksi Etelä-Korean <3 Kokeilisimme tehdä kimchiä ja katsoisimme vaikka jonkun korealaisen elokuvan. Voisimme myös kuunnella korealaista musiikkia ja katsoa muutenkin mitä Korean kulttuuriin kuuluisi.


Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Vastaus annettu".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 20.1.2016
    Viety eteenpäin Nipporin suunnittelutiimille.
  • VASTAUS 6.4.2016
    Hei @kawaiipotato!

    Pahoittelut vastauksen viivästymisestä, mutta Nipporin järjestäjätiimi kiittää ideasta ja lähettää seuraavanlaisia terveisiä:

    Nippori on japanilaiseen pop-kulttuuriin keskittyvä tapahtuma, joten Korea koko tapahtuman teemana ei oikein sopisi. Sen sijaan on ihan mahdollista, että johonkin tulevaan Nippori -tapahtumaan voitaisiin luoda kuvailemasi kaltainen Korea -aiheinen työpaja tai teemahuone! Vuoden 2016 Nipporin ohjelman suunnittelu tehtiin jo niin vauhdilla etukäteen, että tänä vuonna Korealaisuutta ei valitettavasti mahtunut mukaan. Idea on hyvä ja tiedämme, että Korealainen pop-kulttuuri kiinnostaa tällä hetkellä monia, otamme siis asian ehdottomasti huomioon! Tervetuloa seuraavaan Nipporiin 8.10.2016, ohjelmaa riittää sekä kirjastolla, että keskustan nuokkarilla.


Kommentit (0)

Kommentoi

Kirjoita idea