• Julkaistu
    24.10.2020 
  • Viety eteenpäin  
  • Vastaus annettu  

Yksinäiset palvelukodeissa

24.10.2020 klo 16.07 @Tomi_Antinoja, @NuoretVaikuttaa111

Yksinäisiä ihmisiä tuntuu olevan ehkä vähän liikaa palvelukodeissa. Voin olla väärässä mutta tunnen joitakin ihmisiä jotka asuvat palveluasumisyksiköissä ja joilla on jatkuva seuranpuute, ei ihme että olen joutunut viime aikoina käymään jopa yhdessä palvelukodissa joka sijaitsee melkein lyhyen matkan päässä kodistani (Mikkelissä).  Tähän ongelmaan pitää löytää jokin kompressi etenkin kun korona on hieman vaikeuttanut jopa vammaisten elämää vapaa-aikana ja jotkut pelkäävät yksinäisyyttä liikaa kuten yksi työkavereistani jonka kanssa olen ollut ystävyyssuhteessa vuodesta 2012 lähtien. Tiedän että vierailut sallitaan tällä hetkellä korkeintaan ulkona mutta ehkä asukkaille olisi hyvä tarjota enemmän toimintaa etenkin jossain sisätiloissa. Onneksi vierailuitani on jonkin verran vähennetty mutta siltti seuranpuute tuntuu olevan kasvava ongelma ainakin jossain palvelukodeissa kun jotkut ei välttämättä vaadi seuraa itselleen niin paljon kuin toiset (kuten esimerkkinä yksi työkavereistani). p.s. Tämän jutun voisi välittää eteenpäin sekä Mikkelin kaupungille, Essotelle että niille tahoille jotka tekevät erityisryhmien (kuten vammaisten) ja muidenkin yksinäisten ihmisten hyväksi jotain toimintaa (kuten seurakunnat ja sosiaali- ja terveysalan järjestöt). Tämä ei välttämättä ole mikään kuntalaisaloite vaan tavallaan idea

  • 26.10.2020 klo 12.16 @moderaattori_pirjo moderoi sisältöä: Kohdeorganisaatio vaihdettu, koska idea on osoitettu Mikkelin kaupungille


Lisätietoa

Kirjoita idea