• Julkaistu
    14.11.2020 
  • Viety eteenpäin
    19.11.2020 
  • Vastaus annettu  

Kestävän kehityksen edistäminen Kirkkonummella

14.11.2020 klo 14.23

Miten meidän koulussa toteutetaan kestävän kehityksen mukaisia toimintatapoja?

  • Kierrätyslaatikot ylä- ja alakerrassa
  • Hävikkiruokaviikot/-päivät
  • Ei turhaa sähköjen käyttöä (esim. Ei turhaan valoja päälle)
  • Siivousviikko ja roskienkeruupäiviä
  • Tavaroiden vaihtopäivä
  • Kierrätysaiheiset kuvis- ja käsityöt
  • Esineiden uudelleenkäyttö

Laajakallion koulun Arboretum

  • Koulun takapihalla on oma Arboretum, jota siivotaan yhdessä, istutetaan kasveja ja puita, käytetään välituntileikkeihin ja ulkona oppimisen paikkana.
  • Arboretumissa on oppilaiden tekemiä linnunpönttöjä ja hyönteishotelleja.
  • Arboretumin kehittämisessä on ollut apuna Laajakallion koulun vanhempainyhdistys.

Meidän idea: Kestävää kehitystä pitää lähteä miettimään ensin itsestä ja omasta lähialueesta. Siksi me mietimme, mitä asioita meidän lähialueella eli Tolsan alueella voitaisiin parantaa. Päädyimme miettimään kierrätystä. Ideamme olisi lisätä kierrätyspisteitä niille alueille, joissa niitä ei vielä ole (esimerkiksi Tolsan alueella). Kierrätyspisteillä olisi hyvä olla ainakin muovin-, kartongin-, metallin-, lasin- ja vaatteidenkeräys. Tekijät: Laajakallion koulun oppilaskunnan hallituksen edustajat

  • 14.11.2020 klo 14.25 @SuskiJ moderoi sisältöä: SJ

Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Viety eteenpäin".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 19.11.2020
    Kirkkonummen kunta / Joni Laine, Susanna Järvenpää, Anna-Lotta Aaltonen, Esa Kukkasniemi, Joakim Åsten

Kommentit (0)

Kirjoita idea