• Julkaistu
    14.1.2022 
  • Viety eteenpäin
    24.1.2022 
  • Vastaus annettu  

Aloite Lappeenrannan kaupungin koulujen siirtämisestä etäopetukseen

14.1.2022 klo 19.28 @niilasoika

Saatesanat

Koronaviruspandemiatilanne on vakava ympäri Suomea. Allekirjoittaneet ovat sitä mieltä, että varotoimia tulee ottaa käyttöön ennen kuin tilanne menee liian pitkälle, niin että olisi jo myöhäistä. Monet asiantuntijat uskovat että tautitilanne tulee huonontumaan merkittäväsi seuraavan muutaman viikon aikana, joten aikaa ei ole tuhlattavaksi.

Ehdotus

Allekirjoittaneet ehdottavat, että Lappeenrannan kaupungin peruskoulut (ja mahdollisesti lukiot) siirretään etäopetukseen/etäopiskeluun, mahdollisimman pian tautitilanteen rauhoittamiseksi.

Perustelut

Aloitteen tarkoituksena on sekä vähentää tartuntariskejä, että mahdollistaa parempi koulunkäynti. Perustelemme jälkimmäistä sillä, että koulujen nykyiset koronarajoitukset rajoittavat opiskelua ja sosiaalisia kontakteja niin paljon, että opetus olisi loogisesti järkevämpää järjestää etänä. Esimerkiksi; koulun aikana ei voi kommunikoida muiden luokkaryhmien kanssa, joka rajoittaa sosiaalisia kontakteja. Toinen esimerkki; kotitalouden opetuksessa ei voi kokata/leipoa, joka rajoittaa opiskelua


Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Viety eteenpäin".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 24.1.2022
    Lappeenrannan kaupunki / Mikko Holm, Sami Hjelt, Anu Koistinen

Kommentit (1)

  • Profiilikuvan paikka Anu Koistinen
    Peruskoulut voivat siirtyä etäopetukseen vain siinä tilanteessa, jossa toimivaltainen viranomainen on tehnyt päätöksen koulutilojen sulkemisesta ja opetusta ei voida turvallisesti järjestää. Toimivaltainen viranomainen voi olla esimerkiksi aluehallintovirasti tai Eksote. Lukioiden osalta kunta voi edellä kuvatun lisäksi myös itse päättää etäopetukseen siirtymisestä. Lappeenrannan kaupungin johtoryhmä on linjannut, että kaupungin koronaepidemiaan liittyvät muutokset palveluiden järjestämisessä perustuvat terveysviranomaisten suosituksiin tai ohjeisiin. Alueellinen COVID19-tilannekuvaryhmä ei toistaiseksi ole suositellut lukioiden siirtämistä etäopetukseen, myöskään Eksoten tartuntatautilääkärit eivät ole tätä suositelleet.

Kommentoi

Kirjoita idea