Siirry sisältöön
  • Julkaistu
    19.2.2016 
  • Viety eteenpäin
    11.5.2016 
  • Vastaus annettu
    11.5.2016 

V-päivä: Hakiohallin pihan ja sinne vievän tien asfaltointi

19.2.2016 klo 21.10

Hallin piha on kesällä niin kuiva ja liikenne siinä niin suuri että pölyn seasta ei eteensä näe.

Varsinkin harrastuksiin kulkeminen on silloin hankalaa kun autoilijat eivät välttämättä nuoria havaitse. Sateella piha on kurainen ja rapainen. Kuopat ovat täynnä vettä jolloin varustekassit kastuvat ja kuljettavat rapaa sisälle halliin ja autoihin. Kuopat aiheuttavat vahinkoa autoille ja aiheuttavat vaaraa jalankulkijoille autojen niitä pujotellessa.


Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Vastaus annettu".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 11.5.2016
    Idea toimitettu Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:lle.
  • VASTAUS 11.5.2016
    Toimistopäällikkö Hannu Örn, Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:

    Hakiohallin piha on asvaltoitu, joten kyseessä lienee hallien ohi kulkeva tie, jota ei taida olla edes virallisessa kaavassa. Tiealueet eivät valitettavasti ole meidän näpeissämme, joten ainoa ilo mitä me saamme ko. tienpätkästä, on neljä kertaa vuodessa vaihdettavat ilmansuodattimet toimistolla, Hakiolla ja salibandyhallilla.
    Puollamme ehdottomasti tiealueen kunnostamista.

Kommentit (0)

Kommentoi

Kirjoita idea