Siirry sisältöön
  • Julkaistu
    1.9.2016 
  • Viety eteenpäin
    5.10.2016 
  • Vastaus annettu
    5.12.2016 

Valitsijayhdityksen perustamiselle palvelu Internettiin

1.9.2016 klo 20.28 @OikeallaAsialla

Suomessa mikäli haluaa ehdolle vaaleihin (kuntavaalit, eduskuntavaalit, eurovaalit tai presidentinvaalit) ilman että kuuluu mihinkään puolueeseen niin täytyy henkilön kerätä tietty määrä kannattajakortteja perustaakseen valitsijayhdistyksen.

Ehdotankin että Oikeusministeriö avaisi internettiin selkeän palvelun jossa voisi kerätä kannattajakortteja valitsijayhdistystä varten, palvelu voisi olla samantyylinen kuin nykyinen "Kansalaisaloite.fi" -palvelu joka vaatii vahvan tunnistautumisen.

Samaan palveluun voitaisiin lisätä myös selkeitä ohjeita (esimerkiksi Kannattajakortti pohjia jne. ) Valitsijayhdistyksen perustamiseen mikäli haluaa perinteisemmällä tavalla kerätä nimiä.


Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Vastaus annettu".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 5.10.2016
    Idea on viety eteenpäin oikeusministeriöön.
  • VASTAUS 5.12.2016
    Hei, Oikeusministeriö on käynnistänyt esiselvityshankkeen ”perustapuolue.fi”. Hankkeessa on tarkoitus selvittä mahdollisuus tarjota kansalaisille osana oikeusministeriön demokratiaverkkopalveluja sähköisesti allekirjoittaa puolueen rekisteröimistä koskevaan hakemukseen liitettävä ns. kannattajakortti ja vaalien ehdokasasettelua varten perustettavan valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan liitettävä jäsenen ilmoitus.

    Esiselvityksen jälkeen päätetään hankkeen toteuttamisesta. Mikäli hanke toteutetaan, hankkeessa tehdään tarvittavat puolue- ja vaalilainsäädännön muutokset sekä rakennetaan sähköinen keräysjärjestelmä. Tämä helpottaisi teknisesti puolueen ja valitsijayhdistyksen perustamisen kannattamista. Allekirjoitus tulisi tehdä vahvaa tunnistusta käyttäen. Lakimuutosesityksen valmistelun ja käsittelyn yhteydessä tulisi arvioida muutoksen vaikutuksia puolueiden ja valitsijayhdistysten perustamiseen laajemminkin kuin vain pelkästään IT-näkökulmasta.

    Terveisin,
    Niklas Wilhelmsson
    Neuvotteleva virkamies
    Oikeusministeriö

Kommentit (0)

Kommentoi

Kirjoita idea