Siirry sisältöön
  • Julkaistu
    13.9.2016 
  • Viety eteenpäin
    5.10.2016 
  • Vastaus annettu
    5.10.2016 
Hävikkiruokaa.

Hävikkiruokaa ei saa heittää roskiin!

13.9.2016 klo 13.28

Suomessa tuhlataan vuosittain 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. 

Suomessa heitetään ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa eli 20–30 kiloa henkeä kohti. Ruoan tuottaminen, kuljettaminen ja valmistaminen aiheuttavat huomattavasti päästöjä.

Jos valmis ruoka päätyy roskiin, ovat päästöt syntyneet turhaan. Roskiin heitetty ruoka verottaa myös lompakoitamme 500 miljoonalla eurolla vuosittain.


Eihän tässä ole mitään järkeä!

Kaikkien kauppiaiden pitäisi jakaa hävikkiruokaa ilmaiseksi sitä tarvitseville tai vähintään 50% alennuksella. 


Siitä vähän mallia!


Ideaa ei voi kannattaa, koska se on tilassa "Vastaus annettu".

Lisätietoa

  • Viety eteenpäin 5.10.2016
    Nuortenideat.fi -palvelun yhteyshenkilö on antanut vastauksen ideaan.
  • VASTAUS 5.10.2016
    Hei!

    Huolesi on varsin ajankohtainen ja aiheellinen. Tiesitkö, että kaupan alalla tehdään jatkuvasti työtä ruokahävikin edelleen vähentämiseksi niin yrityksissä kuin toimialatasollakin.

    Päivittäistavarakauppa ry, Elintarviketeollisuusliitto ry , elintarvikeketjun toimijat ja valtionhallinto ovat yhteishankkeessa kehittäneet toimintatapoja hävikin vähentämiseksi ja materiaalitehokkuuden parantamiseksi ruokakaupoissa. Ruokahävikin vähentäminen ja materiaalitehokkuuden parantaminen ovat elintarvikeketjun toimijoille tärkeitä tavoitteita.

    Päivittäistavarakauppa ry:n hankkeesta voi lukea lisää: http://www.pty.fi/ajankohtaista/tiedotteet/uutinen/article/ruokahavikki-vahenee-ja-materiaalitehokkuus-paranee-parhaiten-vapaaehtoisin-toimin/

    Kaupan hävikki on suurinta tuoretuotteissa. Jokainen kuluttaja voi omilla ostovalinnoillaan auttaa vähentämään ruokahävikkiä esimerkiksi valitsemalla kaupassa asioidessaan kypsiä hedelmiä ja vihanneksia puolikypsien sijaan. Kotona tuotteiden käyttöikää voi pidentää säilyttämällä kutakin tuotetta sille sopivassa säilytyslämpötilassa sekä pakastamalla. Myös parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen ero on hyvä muistaa.

    Päivittäistavarakauppa ry:n sivuilla on paljon lisätietoa aiheesta. Kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa: www.pty.fi, siellä Kaupan toiminta ja Ruokahävikin vähentäminen.

    Ystävällisin terveisin,
    Johanna Kalliomaa
    Yhteyshenkilö
    Nuortenideat.fi -palvelu

Kommentit (0)

Kommentoi

Kirjoita idea