• Publicerad
    10.3.2022 
  • Idén förts vidare
    15.3.2022 
  • Idén har besvarats
    19.4.2022 

Laitilan koulunuorisotyön säilymisen puolesta

10.3.2022 kl 15.02

Laitilan kaupunki on saanut koronapandemian jälkiseuraamuksien hoitoon rahoituksen, jolla on saatu koulunuorisotyöntekijä 1,5 vuoden ajaksi Laitilan kouluille. Koulunuoriso-ohjaajan tehtävä loppuu 30.6.2022 rahoituskauden päättyessä. Nuorisovaltuusto on kokouksessaan 2.2.2022 keskustellut aiheesta, ja koska koulunuorisotyö koetaan nuorten keskuudessa merkitykselliseksi nuorisovaltuusto haluaa ottaa asiaan kantaa, jotta tärkeäksi koettu työmuoto säilyisi osana nuorten arkea. 

Koulunuoriso-ohjaaja on arjessa oppilaiden tukena tarjoten piristystä päiviin. Koulunuoriso-ohjaaja on helposti lähestyttävä aikuinen koulumaailmassa. Hänen roolinsa on erilainen kuin opettajien, sillä hän kysyy kuulumisia, juttelee välitunneilla, järjestää kivaa tekemistä ja hänet voi tavata myös vapaa-ajalla esimerkiksi nuorisotilalla. Koulunuoriso-ohjaajalle on helppo jutella arjen asioista, sillä hän ymmärtää nuoria. Koulunuoriso-ohjaaja on mukana koko koulun arjessa niin kiusaamiskeskusteluissa kuin oppilaskunnan tai tukioppilaiden mielenkiintoisissa teemapäivissä. Koulunuoriso-ohjaajalle jutteleminen on helppoa, kun se tapahtuu keskellä koulupäivää esimerkiksi välkällä eikä sitä varten tarvitse erikseen hakeutua minnekään. Hänen avulla moni nuori on rohkaistunut menemään oppilashuollon palveluihin kun koulunuoriso-ohjaaja on kannustanut tai tullut mukaan tapaamiseen. Koulunuoriso-ohjaaja saa piristettyä mieltä jos tarvitsee tsemppiä. Kesällä pidetty Seiskakesä-ryhmä on madaltanut kynnystä siirtyä alakoulusta yläkouluun, kun kesän aikana on voinut tutustua jo koulunuoriso-ohjaajaan. Koulunuoriso-ohjaajan avustuksella on yläkoululle saatu näytelmäkerho, joka on tosi suosittu. 

Ennen koulunuoriso-ohjaajaa ja koronaa nuorisotyöntekijät kävivät välitunneilla viikoittain, mutta on eri asia nähdä nuorisotyöntekijöitä harvoin kun joka päivä. Siksi me nuorisovaltuuston edustajat toivomme, että koulunuorisotyö voisi jatkua kokopäiväisesti Laitilassa.  Nuorisovaltuusto käsittelee asian kokouksessa ti 15.3. klo 17.00 ja lähettää asian jatkokäsittelyyn. Nuorisovaltuusto toivoo laitilalaisten nuorten kommentoivan tähän ideaan miten koulunuorisotyöntekijä on auttanut sinun koulunkäyntiä tai viihtymistä koulussa.


Idén kan inte understödas eftersom den har statusen "Idén har besvarats".

Tilläggsuppgifter

  • Idén förts vidare 15.3.2022
    Laitilan kaupunki / noora mantere
  • SVAR 19.4.2022

    Asia on käsitelty kaupunginhallituksen kokouksessa 4.4.2022. Seuraavaksi asia siirtyy sivistysvaliokunnalle.

Kommentarer (6)

  • En tiedä, että olenko oikeutettu ottamaan tähän kantaa, kun en enää edes Laitilassa asu! Kommentoinpa silti.

    Toivon kovasti, että koulunuoriso-ohjaajan pesti säilyy ennallaan ja nuoret itse aktivoituvat puollustamaan sen säilymistä. Laitilan kunnan on pidettävä kiinni hyväksi havaitusta työmuodosta nuorten keskuudessa eikä päästää sitä lipumaan käsistään.
    10.3.2022 16.51
  • Koulunuoriso-ohjaaja pitää säilyttää, sillä hänelle puhumisessa on paljon pienempi kynnys kuin esim. kuraattorille puhumisessa!!


    Ps. Koulunuoriso-ohjaajalla olisi hyvä olla oma huone, jotta yksityisyys säilyisi keskusteluissa ja tietäisi aina missä hän on. Hänen huoneeseensa voisi mennä esim. Aina silloin kun ovi on auki ja jos se on kiinni, se tarkottaisi sitä, että hän olisi poissa tai jonkun nuoren kanssa tai palaverissa tms.
    10.3.2022 21.21
  • Koulunuorisotyöntekijä ei ole näkynyt koulunkäynnissäni millään tavalla enkä oikeastaan tiedä mitä hänen työnkuvaansa ylipäätään kuuluu.
    11.3.2022 01.18
  • Ehdoton kyllä koulunuorisotyöntekijän jatkolle. Hienoa ja tarpeellista matalan kynnyksen työtä, johon todella tarvetta. Oppilaat ottaneet Jennikan "omakseen" ja uskaltavat hänelle avautua kipeistäkin asioista.
    11.3.2022 10.58
  • Profilbildens plats Varppeen oppilaiden kommentteja forms kyselystä
    "Jennika jaksaa innokkaasti järjestää koululle erilaisia tapahtumia ja tempauksia, jotka keventää kivasti kouluarkea. Jennikasta näkee, kuinka aito hän on meidän kanssa. Lisäksi Jennika on hyvä kuuntelija ja paras mahdollinen koulunuoriso-ohjaaja meidän koulussa. Viime viikolla juuri huomasin, että hän on melkeinpä jokaisessa tapahtumassa yhtenä järjestäjänä. Uskon, että jos Jennika lähtee, tapahtumat voivat vähentyä huomattavasti, mikä olisi kurjaa."

    "Sen et tietää että on henkilö jolle voi mennä puhumaan"

    "Koulunuoriso-ohjaaja on ainakin minulle itselleni tuonut yleensä iloa koulupäiviin ja muutenkin tukea asioissa. Hänelle voi myös puhua melkein mistä tahansa. Jennika myös järjesti näytelmäkerhon jonka ansiosta minulla on taas uusi rakas harrastus. Sekä hän on ollut mukana järjestämässä monia kivoja reissuja joita kaikkia olen rakastanut!"

    "Välitunneilla on hauskoja ajanvietteitä. Koulunuoriso-ohjaaja järjestää esimerkiksi näytelmäkerhoa, jossa olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia kavereita. Koulunuoriso-ohjaaja auttaa myös tukioppilaita, jotta tukioppilaat osaavat varmasti ottaa kaikki mukaan tapahtumiin eikä ketään syrjitä."

    "Hänn auttanut kaikessa missä apua on tarvinnut ja aina ollut todella ihana ja ystävällinen ja kehunut ja tsempannut."

    "Auttanut tulevaisuuden suunitelmissa, ollut kuuntelemassa jos on jotain kerrottavaa jonka kuulemiseen tarvitsee luotettavan kuulijan. Järjestänyt ohjelmaa nuorille."
    12.3.2022 16.23
  • Koulunuoriso-ohjaajan työ on todella monipuolista ja tärkeää! Hänelle puhumisessa on matala kynnys ja hän on aidosti kiinnostunut nuorista. Ainut asia joka pitäisi hänelle saada on oma työhuone, jotta tietäisi missä hän on. Sekä keskusteluissa olisi enemmän yksityisyyttä.
    12.3.2022 16.26

Kommentera

Skriv en idé